Only hate the road when you're missing home

Heipä hei,

Mitäs Suomeen kuuluu? Joko talvi tekee tuloaan?

Täällä suunnalla ei oo pahemmin uutta kerrottavaa, poden ensimmäistä koti-ikävääni, perskutarallaa.. Päivät on kulunu salilla ja lapsia kattoessa ja viime viikko meni paremmin ku odotin: vein ja hain Maxin joka päivä tarhasta, oltiin päivät kahdestaan kunnes muut tuli illalla kotiin. Oli oikeastaan aika mukava viikko! 

Viikonloppuna Liz vei mut ja lapset yhteen katedraaliin, jonka nimeä en muista, mutta siellä on kuvattu Harry Potteria! Rohkelikon sisäänkäynti, ruokasali, puutarha ja isot osat käytävistä on kuvattu siellä. Olin enemmän innoissani kun lapset :D Tänään katoin Potteria ja oli kiva tunnistaa samoja paikkoja, joissa olen itsekin käynyt. 

Olen innostunut ihan totaallisesti salilla käymisestä! Olen tavannut Personal Trainerini kahdesti, ja huomenna kolmannen kerran. Siitä eteenpäin näemme noin kerran kuukaudessa. Olen innostunut myös Body Pumpista ja Balancesta, lauantaina on vuorossa Body Combat koska Laura niin kovasti halus että koitan sitä. Saas nähdä kauanko menee ennen kun rupee näkymään tuloksia :) Can't wait! Mutta yhen asian oon oppinu: "Don't compare yourself to the others. Compare yourself to the person you were yesterday." 

Ainiin ja viime viikolla sain kuvan mun pikkusesta Rontti-vauvasta :( Tässä äitin fb-päivitys: "Pari viikkoa sitten Rontti katosi viikoksi, piipahti kotona ja hävisi taas pariksi viikoksi ja oli tosi erikoinen käytökseltään. Oltiin keskiviikkona eläinlääkärissä, otettiin verikokeita ja aloitettiin antibiootti sillä pissassa oli valkuaista. Perjantaina oli määrä mennä kuuntelemaan tuloksia ja kaikki oli ok. Laura oli kissan kanssa vastaanotolla sillä itse olin Tallinnassa koulutuksessa. Eli perjantai-iltana huomattiin että Rontin häntä on kuoliossa, ilmeisesti murtuman takia ja määräys oli että häntä pitää amputoida. Tänään olin Turun eläinsairaalassa Rontin kanssa ja kotiin tultiin puolikkan hännän kera. Kipulääkettä, antibioottia ja kaulus 10 pv, sisällä pitää olla. Voi pientä Rontti-töpöhäntää, toivottavasti toipuu pian pian." Toivottavasti mun muru toipuu hyvin ja pääsee takas juoksentelemaan pihalle. En tienny olevani niin kiintynyt tohon karvapalloon, mut kyl mulla itku tuli ku mietin et mitä tuleman pitää :( Tällä hetkellä kisu voi kuulemma paremmin, joten voin olla paremmilla mielin!

Nyt taidan kuitenkin suunnata nukkumaan, koska aamulla on aikanen herätys PT-tapaamiseen! 

Hyvää yötä<3

Harry Potteria kuvattiin täällä! Olin enemmän innoissaa ku lapset :D

Sain surullisen hellyyttävän kuvan mun pikkusesta! Rontti-raukka joutu luopumaan puolesta hännästään ku se oli kuoliossa ::(

Why would you choose failure when success is an option?

Toinen viikko takana, ja homma alkaa sujua!

Mulla on käynyt mahtava tuuri kun sain tämän perheen. Tiedän, että vasta kolmas viikko on alkanut, mutta kaikki tuntuu taas sujuvan niin mutkitta. Viime kerralla kertomani sekaannus työajoissa on selvitetty, ja kaikilla on parempi mieli :)

Nyt, kun mulla on täysin oma aikani aamupäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin, olen ehtinyt tehdä vaikka mitä mukavaa. Olen käynyt shoppailemassa, salilla, juoksulenkeillä ja kiertelemässä paikkoja. Olen ottanut kuuman, rentouttavan kylvyn, tehnyt oman rentoilu valtakunnan itselleni, juonut paljon teetä ja viettänyt mukavaa aikaa perheen kanssa. Jos kaikki jatkuu yhtä jouhevasti, en näe mitään ongelmaa viettää kokonaista vuotta täällä!

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa: tulevasta viikosta saattaa tulla kiireinen! John lähtee ti-ke yönä Afrikkaan kiertueelle, ja palaa sunnuntaina. Normaalisti John on kotona suurimman osan päivästä, hakee lapset päiväkodista ja koulusta, tekee päivällisen, äiti tulee kotiin kuuden jälistä ja kahdeksalta lapset pitäisi olla jo nukkumassa. Kun John on poissa, minä vien ja haen Maxin päiväkodista (10min kävelymatkan päästä), tulen kotiin ja olen Maxin kanssa siihen asti, että Liz pääsee töistä ja hakee lapset after-school-clubista. Minä teen päivällisen valmiiksi puoli kuuteen mennessä ja autan Liziä laittamaan lapset nukkumaan. Aamupäivät ovat vapaita, joten luultavasti käyn salilla/lenkillä, luen ja laiskottelen. Ai niin, ja keskiviikkoiltana klo 19.00 minulla on tapaaninen personal trainer, Luken, kanssa - en malta odottaa!

Perjantai-iltana kävin puolentunnin juoksulenkillä kaatosateessa, ja kun tulin takaisin kotiin, täällä oli kuuma kylpy odottamassa mua.<3 Otin läppärin kylppäriin, pistin soittolistalta Bowieta, The Smithsiä ja Bon Iveriä. Sade ropisi pikkuiseen kattoikkunaan ja kylvyn lisäksiä mua lämmitti kupillinen teetä. Ah, se jos joku oli ihanaa!

Eilen illalla John ja Liz maistoivat Salmaria ja Korvapuusteja, joita leivoin. Salmaria meni heti neljä snapsia per pää ja korvapuustitkin näytti maistuvan. John ja Liz tykkää pilkata Suomea ja suomalaisia - nauroimme itsemme kipeiksi. Viimeistään eilen illalla tuli kotoisa olo täällä, kun lapset tuli halaamaan mennessään nukkumaan, jonka jälkeen naurettiin huonoille vitseille Johnin ja Lizin kanssa. Pakko vaan sanoa että on nää ihan mahtavia! Tykkään ihan hurjan paljon :)

Toivottavasti Suomeenkin kuuluu hyvää, kiva kun pidätte mut ajantasalla tavalla tai toisella :)

Onnellisin terkuin, Roosa

Arki alkakoon.

Heipä hei, löytyihän täällä hetki aikaa kirjoittamisellekin! 

Noh, nyt voin jo sanoa, että alkuhuuma on hiipunut ja arki on iskenyt silmille oikein kunnolla. Tai ei välttämättä arki, mutta ensimmäiset itkut on itketty ja hankaluudet selvitetty. En ole vielä edes tajunnut mainita, että minähän olen tosiaan töissä täällä - tosin selkeät työajat, työtehtävät ja rajat olisivat hyödyksi kaikille. 

Ensimmäiset neuvo sinulle, joka meinaat lähtea Au Pairiksi: 

• Tehkää selkeät pelisäännöt työajoista ja -tehtävistä, se helpottaa jokaisen osapuolen elämää huomattavasti
• Puhukaa asioista perheen kanssa ennen kuin tilanne käy hankalaksi
• Ota oma aikasi, tilanne on uusi sinulle ja ehkä myös perheellesi - asioilla on tapana järjestyä

Ensimmäinen viikkoni meni kivutta, tein sen mitä pyydettiin ja vähän enemmänkin. Olen yrittänyt olla mahdollisimman auttavainen ja tehnyt kaiken minkä olen voinut; en halua perheen ajattelevan etten tee tarpeeksi töitä. Se toimi ehkä viikon tai puolitoista, mutta olemalla 24/7 käytettävissä, väsyttää itsensä liian nopeasti. Parin tunnin siivoamisen jälkeen ei huvittaisi juosta ympäri taloa poimimassa lasten levittämiä leluja, vaatteita tai muita objekteja, jotka nyt vain sattuivat tarttumaan käteen ja jäämään keskelle lattiaa. Piti tulla näinkin kauas ymmärtääkseni äitiä: Nyt ymmärrän kuinka ärsyttävää on, kun jättää tavaroitaan lojumaan Nyt ymmärrän miten rasittavaa on, kun pyytää toista tekemään jotakin, ja puolentunnin päästä mitään ei ole tapahtunut. Tästähän saattaa tulla kasvattava vuosi!

Eilen soitin kotiin äitille ja isukille ja kysyin itku kurkussa neuvoja, miten kannattaisi toimia. En halua olla epäkohtelias, koska John, Liz ja lapset ovat hurjan mukavia ja viihdyn täällä, mutta en myöskään voi kuluttaa itseäni loppuun. Äiti neuvoi niinkuin osasin odottaakin: puhukaa asioista ja pidä kiinni oikeuksistasi, asioilla on tapana järjestyä. Puhuin Lizin kanssa, ja alustavasti sovimme niin, että klo 15.00-20.00 olen kotona ja osallistun lasten kanssa puuhailuun: autan läksyissä, leikin, askartelen ja olen läsnä. Autan laittamaan pikkuset nukkumaan ja sen jälkeen olen taas vapaa. Viikonloput ovat vapaita. Tämä selkeyttää paljon omaa ajankäyttöäni täällä.

Nyt kun asiat ovat paremmassa järjestyksessä ja olen hyvällä mielellä, voin jatkaa mukavista jutuista!

Alkuviikosta tapasin Alexin. Tutustuin Alexiin netin kautta, ja ollaan juteltu pari viikkoa ennen kuin tulin Birminghamiin. Oli mukava saada omanikäistä seuraa, ja päästä ulos. Voisin sanoa, että Birmingham on n. kolme kertaa Helsingin kokoinen kaupunki, täällä on 1,2 miljoonaa asukasta (~3 milj. jos lasketaan esikaupunki alueet), joten voitte kuvitella kuinka mielenkiintoista oli tavata joku ensimmäistä kertaa tietämättä edes missä itse olen. Otin bussin kaupunkiin ja pyysin kanssamatkustajalta neuvoja, missä minun kannattaa jäädä pois. Hyppäsin ulos bussista ja lähetin Alexille viestin, mitä näen ympärilläni. Hän löysi kuin löysikin minut, ja hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen lähdimme Starbucksiin kahville. 

Alex on oikeen mukava 20-vuotias nuorimies. Käytiin uudessa kirjastossa ja kierreltiin ympäri kaupunkia. En ole ikinä nähnyt niin monta kirjaa, kuin siinä kirjastossa, jossa kävimme! Se avattiin viime viikolla, ja on tällä hetkellä Euroopan suurin kirjasto. Seitsemänkerroksinen, kaksi kattopuutarhaa, tajuton määrä kirjoja ja paljon ihmisiä. Jos tuo on vain Euroopan suurin, niin kuinka iso mahtaa olla maailman suurin kirjasto? Viikonloppuna ois kans tarkotus nähdä Alexia (:

Tänään aamulla sain paketin Suomesta. Sain muutaman villapaidan, housuja, toppeja, treenivaatteet ja yllätyksenä kaikkea pientä sälää, mitä luultavasti iskä on löytänyt ja lähettänyt minulle. (esim. kuminen smurffi vuodelta papu ja nakki, Muumi taskukirja vuodelta -95, peukalon kynnen kokoinen lasinen mniihylje, aku-ankan minisarjakuva yms..) Kiitos tavaroista, nyt pääsen vihdoin salille, kun sain salikamppeet tänne! :) 

Tulin hetki sitten läheiseltä kuntosalilta, kävin kirjaamassa itseni jäseneksi, ja aloitan huomisen aamuni Body Pumpilla klo 10.30! Tässä perheessä syödään niin terveellisesti, että voisin kuvitella treenaamisesta olevan ihan oikeaa hyötyä. Ja onhan kuntoilu aina hyvästä. Salilla on paljon tarjontaa, se on iso ja siellä on mukava henkilökunta. Saan neljälle kerralle personal trainerin ja perehdytyksen kaikkiin laitteisiin, minulle tehdyn kunto-ohjelman ja jäsenyyteen kuuluu rentoutushuoneet, saunat yms. Vaikuttaa ihan hyvältä diililtä, en valita!

Nyt odottelen et pikksuet tulee kotiin ja saatan leipoa vaikkapa korvapuusteja yllätykseksi! Kertokaa ihmeessä omat kuulumisenne kanssa :) 

Terkuin, Roosa

ps. Oon liian laiska laittamaan kuvia mihinkään järjestykseen, joten klikatkaa kuvaa suuremmiksi :)

Olen hyvin pahoillani kuvien sijoittelusta, mutta koska blogger ei suostu yhteistyöhön kanssani, enkä ole pitkäpinnainen, annan kuviel olla sikin sokin. Koittakaa kestää!

Suomalaiset: sitting in the dark, pissing off and eating rotted fish heads

Heipä hei,

Ensimmäinen viikko alkaa olla lopuillaan, enkä voi sanoa muuta kun vautsi! Viikko on lyhyt aika ja kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä. Hehkuttaminen loppuu varmasti kun uutuuden viehätys vaihtuu arjeksi, mutta toistaiseksi olen hyvinkin innoissani kaikesta, mitä on tullut vastaan :)

Kun vertaa edelliseen kokemukseen ulkomailla asumisesta, olen positiivisesti yllättynyt. Italiasta ei jäänyt kauhean makeat musitot perheistä, mutta täällä on kauhean kotoisa olo. Ollaan viikolla kuunneltu Johnin kanssa David Bowieta, John McLeania, The Smithsiä  ja ties mitä mahtavaa musiikkia! Suurin kulttuurishokki on se, etten ole tottunut heräämään lasten huutoon. :D No, eipä tule nukuttua liian pitkään. Olen käynyt kiertelämässä lähistöllä ja löytänyt ihanan lenkkipolun joen varresta, lähikaupan, josta saan päivittäisen RedBullini, oman punaisen hiusvärini läheisestä supermarketista ja paljon Harry Potter -taloja! Tästä on n. 15min ajomatka keskustaan, missä on suurimmat ostarit, Chinatownit sun muut. 

Edellispäivänä ajoimme keskustaan ostamaan lapsille koulupukuja. Kun lähestyimme keskustaa, näin ne kaikki valtavat rakennukset, ruuhkan ja ihmispaljouden - tajusin ensimmäistä kertaa etten olekaan enää Suomessa. Jestas sitä ihmisten määrää! Kävimme yhdellä ostarilla, ja voin rehellisesti sanoa, että se oli tupaten täynnä populaa. Olin ehkä tunnin yksin kiertelemässä, mutta taisi jäädä viimeiseksi kerrraksi yksinään tuollaisessa väenpaljoudessa.  En halua edes kuvitella kuinka paljon Lontoossa on ruuhkaa, jos täällä on näin paljon!

Eilen olimme katsomassa Johnin keikkaa Lizzien kanssa. Normaalisti Biscuit boys soittavat pubeissa, klubeilla ja juhlissa, mutta tällä kertaa heillä oli konsertti teatterissa. Mä tiedän että äiti ja iskä ois tykänny olla siellä! Ja tiedän, että jos kyseessä ois ollu klubikeikka, ni mä ja meijän Laura oltas tanssittu koko ilta! Vitsi se vei mukanaan. Otin muutaman videonkin kuvauskiellosta huolimatta, mutta laatu on niin huono, että saatte niistä tuskin mitään selvää. Lisään videon heti kun saan sen ladattua. En malta odottaa, että pääsen näkemään jonkun pubikeikan, hih! Eilen sain myös maistoin ensimmäistä kertaa Fish&Chipsejä, oh nom!

Videon laatu on kakkaaaa, mut lisäsinpä nyt kuitenki.

Tänään on ilmeisesti suunnitelmissa lähteä shoppailemaan hetkeksi Lizzien kanssa, jos viedään lapset mummille. Löysin muutaman loistavan kaupan, pian pääsee tuhlaamaan! Nyt kuitenkin suuntaan alakertaan fiilistelemään jazzia ja ehkäpä katsomaan lasten kanssa Disney leffoja! Ah, tää paikka on täydellinen mulle :)

Iloisin terkuin, Roosa

ps. Alotan ja lopetan päiväni teellä ja oon alkanut oikeestaan tykkäämään siitä, mikä mua vaivaa? :D

Ja tässä vielä kuvia mun vaaleanpunaisesta unelmasta, prinsessahuoneesta! Näyttää vielä vähän kaljulta ja tyhjältä, mutta eiköhän tästä vielä asutun näköinen tule :) vaatekaappi ainakin alkaa näyttää jo kotoisalta.. meinaan siis sekaiselta..

Kuveja.

  

Becoming a Brummie!

Ensimmäinen kokonainen päivä takana ja tiedän nyt jo, että edessä on mahtava kokemus!

Lennot meni hyvin 45 minuutin myöhästymistä lukuun ottamatta. Jännitys ei iskenyt edes astuessa ulos lentokoneesta Birminghamissa. Olin yllättynyt, kun normaalista alku-ujoudestani huolimatta olin heti hyvää pataa perheen äidin, Lizzien, kanssa. Höpötimme koko matkan lentokentältä kotiin, ja sama jatkui kotona isän, Johnin, ja lasten kanssa.

Tämä päivä on mennyt mukavasti, aamupäivällä olin kotona keskenään lasten kanssa, iltapäivällä lähdettiin Johnin ja lasten kanssa puistoon. Matkalla John ajelutti mua ympäri Birminghamia, alue on kuin suoraan Harry Potterista. Näin myös saman suklaatehtaan, joka näkyy huoneeni ikkunasta - aivan kuin Jalissa ja suklaahtehtaassa!

Vanhemmat ovat hurjan mukavia, tulemme hyvin juttuun ja olemme molemmin puolin sitä mieltä, että tuntuu luonnolliselta ja kotoisalta, kun minä olen täällä. Lapset osaavat olla todella äänekkäitä, mutta suurimman osan ajasta he ovat hyvin kohteliaita ja mukavia minulle - ainakin toistaiseksi :D

Tulin juuri kotiin pieneltä pubi-kierrokselta Johnin kanssa. Hän näytti minulle pari pubia, jotka sijaitsevat kävelymatkan päässä kodistamme. Kotiin tullessamme käväisimme hakemassa intialaista take-away ruokaa: mausteisia uppospaistettuja sipulipalloja! En olisi uskonut pitäväni niistä, mutta hitto vie ne oli hyviä! Olen yhden vuorokauden sisällä kokeillut jo kolmea uutta ruokaa, joista olen pitänyt. Ehkä en olekaan niin nirso kun olen kuvitellut!

Mieleeni jäi kaksi asiaa, jotka John sanoi minulle: "If you drop a feather and try to catch it with your hand, it'll run away. If you put down your hand and wait for the feather to land, you will have it. It's the same with life: If you are trying to catch something too hard, you won't get it, but when you put down your hand, if it's meant to be, the feather will land on your hand." Toinen asia, joka jäi mieleeni oli se, että kävelemme tämän polun vain kerran, joten meidän pitää nostaa jokainen kivi ja haistaa jokaista kukkasta, jotka tiellemme sattuu. One path, once in a lifetime - take you're chances.

Toivottavasti Suomen päässä kaikki on hyvin, jättkää ihmeessä terveiset kommentoimalla!

Good night,  Roosa x

Nyt hihnalle laukku ja viimeinen kuppi naamaan!

Hui! Pienen pienet perhoset alkavat lepatella vatsanpohjassa. Lähtöselvityksestä ja turvatarkastuksesta on jo selvitty, nyt enää tunti lähtöön!

Internetin ihmeellisessä maailmassa olen jo ehtinyt tutustua pariin paikkakuntalaiseen kaveriin, jotka ovat luvanneet esitellä Birminghamia minulle. Perhekin vaikuttaa niin ihanalta ja turvalliselta, että on hyvä lähteä reissuun luottavaisin mielin :) Olen hämmentynyt siitä, etten vieläkään jännitä, mutta ehkä se ehtii iskeä sitten Birminhgamin puolella, kun tajuan että olen oikeasti siellä. Ihan oikeasti. Siis tosissani. Siellä. Birminghamissa. Kauan.

Lupasin itselleni etten itkisi, enkä itkenytkään! ...ennen kuin käänsin selkäni äitille, isille ja Lauralle ja lähdin kohti turvatarkastusta. Ehkä mä olen kuitenkin jo alitajunnassani sisäistänyt lähdön, en vain ole ehtinyt ajatella sitä vielä, eikä kai pidäkään. Parempi vain kun ei mieti turhia.

Edessä on varmasti kasvattava, hauska, rikastuttava ja upea kokemus. Pitää ottaa kaikki irti minkä vain saan!

Nyt, kun olen jo laskenut laukun hihnalle ja hörppään pian viimeisen kulauksen lasistani, voin sanoa hetkelliset hyvästit Suomelle ja toivottaa tervetulleeksi uudet tuulet!

Lennokkain terveisin, Roosa